Eräs yksityiskohta, josta olen hyvin ylpeä, on keittiön pöytä ja tuolit. Monta vuotta, olen nähnyt nämä tuolit ja sohvan ullakolla ja haaveillut, mihin saisin ne sopimaan. Viimeinkin, kun tilaa sain, päätin, että näistä tulee meidän keittiön kalustus.

Tuoleissa on jotain herttaista ja erikoista, kun kaikki näyttää olevan vähän eri paria, vaikkakin samasta muotista tehty. Neljästä tuolist kaksi on jossain vaiheessa maalattu ruskeaksi ja ruskea nahka korvattu puuvillaisella kukkakankaalla ja osat kankaistalaitettu tavallisilla nastoilla, osa ihan oikeilla verhoilunastoilla kiinni. Tästäkin on jo varmasti useampi vuosikymmen aikaa. Ajan saatossa on sitten toisista nahkapäällysteisistä tuoleista joutunut maalausurakan alle, joten se on täynnä pieniä maaliläikkiä.

Ja tuo häntä mikä näkyy kuvassa... Meillä ei hiiret hypi pöydällä, kissa kylläkin. Elviira näki pöydältä meidän uusimman pienokaisemme ja alkoi sähistä.. siitä tuollainen oikein pörröinen häntä.

Melestäni näillä tuoleilla on todella kaunis profiili.

Valitettavasti puuvillakangas ei ole kestänyt ajan hammasta... Mutta vielä en halua korjata asiaa. Minun puolestani siinä saa näkyä mennyt henki.

Pöydällä on myös oma historiansa. Oletan sen olevan vanhempieni pöytä. Äitini ei ihan heti muistanut milloin hän olisi tämän ostanut, mutta arveli senkin olevan parikymmentä vuotta vanha. Äiti vielä muisteli, että se olisi ollut Pohjanmaan kalusteen valmistamaa, jolloin pöytä saattaa olla vielä massiivimäntyä. Kun yksin kannoin sen tuolta kellarin perukoilta, voin ainakin sanoa, että se painoi melkoisesti!

Tyyliin tietysti kuuluu, että "vanhatin" pöytää vielä hiukan. Siinä oli kulumia jo ennestään, mutta hioin kulmia vielä hiukan puhki reunoista ja jaloista. Nyt se sopii vähän paremmin asunnon henkeen.

Ihana saada pitkästä aikaa kunnon ruokapöytä, minulla ei olekaan ollut sellaista tilan puutteen takia ihan useampaan vuoteen! Ja täytyy sanoa, että muutkin taitavat pitää siitä myös.. Ainakin Elviira, jos ei kukaan muu.

Kiitos, että kävit taas visiteeraamassa luonamme, jospa seuraavalla kerralla tarjoisin jo kahvit pöydän ääressä! Ihanaa viikon jatkoa kaikille!

- Jaana

Kun mietin blogini nimeä, mietin monta eri vaihtoehtoa. Kaikki hahtuvan kevyet ja henkäyksen raikkaat nimet ovat ihania, Villa sanalla saisi ihanaa yleellisyyttä, mutta minä vain halusin tunkea Kainuunkadun mukaan. Jälkikäteen olen itse alkanut miettiä, miksi se on niin tärkeä.

Talo, jossa nyt asun, on rakennettu 1948-1952. En ole ihan varma vuodesta, mutta ajoittuu aikalailla Helsingin Olympialaisten aikaan, aloitettu aikaisemmin, saatu valmiiksi niihin aikoihin. Kutsukaamme talon rakennuttajia Selmaksi ja Kustiksi. Tarina kertoo, kuinka Selma oli aikoinaan voittanut arvonnassa suuren määrän rahaa ja tarkkan markan naisena hän halusi siitä suurimman hyödyn irti. He piirrätyttivät arkkitehti Eino Pitkäsellä monetkin piirrustukset, joissa joissakin suunnitelmissa talo olisi ollut jopa korkeampi kuin mitä on loppujen lopuksi rakennettu.

Taloa voisi kutsua persoonalliseksi ihan rehellisesti. Se on vanha, elämää nähnyt ja reippaasti erilainen kuin mikään muu talo ihan vieressä. Talo on nähnyt paljon 60 vuoden aikana. Naapurikadulla Kalliokadulla on muun muassa vanhoja puurakennuksia, joissa muun muassa U.K. Kekkonen on käynyt koulua. En ole aivan varma, mutta minun mielestäni talomme on yläkaupungin yksi vanhimmista puurakenteisista taloista. Jos joku kaupunkihistoriaa tuntee paremmin, saa oikaista minua. Olen aivan varma, että joku kaupunkiarkkitehti haaveilee, kuinka talon voisi purkaa ja paikalle rakentaa jälleen jonkin loistavan kerrostalokompleksin, aivan kuten on käynyt Kajaanin Linnan lukiota vastapäätä olleelle talolle jokunen kymmenen vuotta sitten. Voin olla hullu, mutta minun mielestäni vanhaa pitäisi säästää, kerrostaloja voi rakentaa sivummalle, rakentamattomalle maalle. Antaa vanhan kukoistaa.

Jos hiukan kritisoin Kajaania, täytyy sanoa, että Kajaania ei hyvin tunneta kyllä vanhaa kunnioittavana kaupunkina. Siinä missä Porvoo ja Rauma muun muassa pääsevät näyttämään kauniita vanhoja kaupungin osia, me näytämme kuinka me pystymme rakentamaan Kajaanin Anttilan näköisiä suomeksi sanottuna rumia taloja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden talojen päälle. Jos ihan tarkalleen muistan, niin Kajaanin Anttila on rakennettu Eino Leinon kodin päälle. Älkää käsittäkö väärin, tykkään Anttilasta, Kajaanin Anttilasta saa hyvää palvelua, en vain pidä siitä, mitä rakennusarkkitehdit ja luvan myöntäjät ovat ajatelleet.

Jos taloa voidaan sanoa persoonaksi, voidaan myös sanoa talon entistä emäntää hyvin persoonalliseksi. Selma oli itse asiassa Olavi Virran (toivon, että nimi sanoo suurimmaksi osaksi lukijoita jotakin) täti. Muistan kuinka pikku nassikkana käydessäni Selman seinällä oli kuva Olavista ja Olavin keittokirja löytyi ja hänen levyjään. Tarinoita kuului kuinka saunan entisillä laudoilla oli itse Olavi kylpenyt.

Meidän perheen historia tässä talossa alkaa noin 15-20 vuotta sitten. Tarina on pitkä (sekin) ja suosiolla hyppään sen yli. Itse muistelen asuneeni talossa kaiken kaikkiaan lähemmäksi 15 vuotta, ehkä muutaman vuoden alle. Tuona aikana olen asunut talon 7 asunnosta kaiken kaikkiaan kuudessa. Kyllä minä taidan vielä tähdätä siihen, että minä tuolla ullakkoasunnossakin asun, minulla on ollut suuria suunnitelmia sen suhteen jo useamman vuoden. Asuin ennen mieheni kanssa "vastapäisessä" asunnossa, kunnes muutimme tähän asuntoon. Vaikka asuimmekin edellisessä asunnossa kaiken kaikkiaan 7 vuotta, vasta tästä nykyisestä asunnosta aloimme rakentaa kunnolla kotia. Kotia onkin rakennettu pitkään ja hartaasti talon historiaa kunnioittaen, mutta oman näköiseksi tehden.

Hups, tulipas pitkä Bloggaus.. jospa seuraavalla kerralla jotakin kevyempää!