Hejsan!

Löysin koneen perukoilta kuvia elokuulta. Olen niin tyytyväinen, kun meillä on nyt oma sisäänkäynti pienellä terassilla, johon voi tehdä mukavia illanistumispaikkoja.

Punaiset lyhdyt ovat itse asiassa seinäkotisteista. Jotkut ovat saattaneetkin käydä katsomassa käsityöblogistani Karanneesta silmukasta myös sisustuskuvia, josta tämä onkin tuttu. Nyt sitten laitoin seinätelineen talteen ja laitoin kupit roikkumaan kaiteesta rautalangan avulla.

Kynttilöiden lisäksi koristelin terassin myös pihlajanoksilla, joista osa päätyi ovessa olevaan kranssiin ja osa maljakkoon.

Jyskin roskiksesta tein yksi päivä löydön, kun bongasin tämän ison lyhdyn sieltä. Siinä ei ole kuin yksi ainut lasi enää tallella, mutta se ei haittaa. Aika-ajoin pidän siellä kukkia, välillä kynttiöitä. Viime talvena vanhassa asunnossa siinä itse asiassa oli joulukukka-asetelmakin. Aivan ihana! Ja vielä parempaa, ilmanen! Roskisdyykkaus kannattaa!

Punainen sankko on jälleen löytöjä ullakolta. Ja sopii sävyihin oikein loistavasti!

Tänäänhän itse asiassa on Svenska Dagen, ruotsalaisuuden päivä. Varaudun eilen jo asiaan kauppareissulla. Tänään olisi sitten tarkoitus tehdä jotain ruotsalaista ruokaa, pieni pilke silmäkulmassa totta kait, kun minusta puhutaan. Hei, taidampa haastaa kaikki, jotka lukee sanomaan tänään edes sanan tai kaksi ruotsiksi!

Oikein hyvää päivänjatkoa kaikille och samma på svenska!

- Jaana